Sivut

sunnuntaina, toukokuuta 15, 2011

Viimeistelyä ja muuta

Onpas aikaa kulunut sitten viime postauksen. Tuntuu ettei meinaa enää keretä pistellä ollenkaan. Aloitin äitiysloman jälkeen työt huhtikuun puolivälissä ja pihahommia oon yrittänyt tehdä aina kun vähän jostain aikaa löytyy, lähinnä silloin kun poika on jo nukkumassa. Jotenkin alkoi työ heti haittaamaan harrastuksia! Muutaman piston olen iltaisin saanut aikaan. Työnalla on tällä hetkellä Waxing Moonin Bunny Egg Mini jota aloitin pääsiäisenä.

Tämä aiemmin pistelemäni Margaret Sherry Purr Turbed- työ (KUÄK) valmistui pussukaksi. Sain kankaan Virpiltä lahjaksi ja tähän se sopi täydellisesti.


Tässä seuraavassa kuvassa näkyy osasyyllisiä siihen, että en taida vielä hetkeen ehtiä pistelemään. Mulla on kasvimaan laajennus käynnissä :-D Tarkoitus on istuttaa kasvimaalle perunaa, punajuurta, vihersipulia ja sokerihernettä. Kasvilavoihin tulee avomaankurkkua, kesäkurpitsaa, koristekurpitsaa ja kurpitsaa... Lisäksi olen laajentanut kukkapenkkejä ja suunnitteilla on vielä nurmikon reunuskivien asennusta ja pensaiden istutusta yms yms. Ihanaa että on kesä!